Læs uddrag
Læs
Lyt til uddrag
Lyt

Maasta kuuhun

Eletään Yhdysvaltain sisällissodan jälkeisiä aikoja 1800-luvulla. Sisällissota on jättänyt jälkeensä aseteollisuutta. Baltimorelaiset asefanaatikot ovat kuitenkin saaneet päähänsä rakentaa jotakin aivan muuta kuin perinteisiä aseita. He haaveilevat raketista, jolla voisi lentää avaruuteen saakka.

Kun seikkailija Michel Arden saa tietää projektista, hän ei halua pelkästään projektiin mukaan – hän haluaa lentää raketin mukana kuuhun.

"Maasta kuuhun" on Jules Vernen huikea tieteisromaani, jossa lennetään kuuhun sata vuotta ennen kuin ensimmäinen kuulento oikeasti toteutui. Romaanin jatko-osa on nimeltään "Kuun ympäri". Jules Verne (1828–1905) oli ranskalainen kirjailija, jonka tunnetuimpia romaaneja ovat "Matka maailman ympäri 80 päivässä" sekä "Matka maan keskipisteeseen". Verne oli myös yksi ensimmäisistä science fiction -kirjailijoista. Hän kirjoitti sukellusveneistä ja lentokoneista ennen kuin niitä oli edes keksitty. Jules Vernen kirjoja on käännetty toiseksi eniten maailmassa – Vernen edelle yltää ainoastaan Agatha Christie. Vernen kirjoittamat seikkailut ovat säilyttäneet suosionsa, ja ne riemastuttavat lukijoita yhä tänä päivänä.
62,38  DKK
Køb Epub (e-bog)
Inkl. online adgang
Udgave
Trykt sideantal212 Sider
Udgivelsesdato17 aug. 2020
Udgivet afSAGA Egmont
Sprogfin
ISBN epub9788726610291
ISBN lydbog9788726954548