Læs uddrag
Læs
Lyt til uddrag
Lyt

4. joulukuuta: Kuusenoksa – eroottinen joulukalenteri

"Hän unohti, että he olivat vain pienen matkan päässä suositulta vaellusreitiltä, ja suuteli Annaa nälkäisesti. Anna veti omat housunsa alas, kääntyi ja nojautui eteenpäin, tarttui molemmin käsin puunrunkoon."

Fred ja Anna ovat olleet yhdessä 13 vuotta. Heidän viisikymppisensä lähestyvät, ja heidän suhteensa on hyvä, mutta kumpikin kaipaa jotain; heiltä ovat kadonneet kipinä ja mielikuvitus. Eräänä lauantaina joulukuun alussa heidän vaeltaessaan Sörmlandsleden-reittiä lumen peittämien kuusten keskellä Fred saa ajatuksen, joka sytyttää uuden vaiheen heidän suhteeseensa. Erään varsin erityisen joulukalenterin myötä he alkavat tutkailla uutta dynamiikkaa, joka osoittautuu tuoksi puuttuneeksi palaseksi. Elise Storm on salanimi kirjailijalle, joka novellien kirjoittamisen lisäksi lähtee eroottisiin seikkailuihin etsiessään rakkautta rajojen ulkopuolelta. Aineksinaan BDSM, flirtti ja kaikenlainen kinky seksi hän täyttää novellinsa nautinnolla. Aina pilke silmäkulmassa ja avoimin mielin elämän tarjoamia kiehtovia kohtaamisia kohtaan. Novelleillaan "Kuusenoksa" ja "Lucia-tervehdys" hän haluaa osoittaa, kuinka mielikuvituksen ja varsin tuhman joulukalenterin avulla kylmästä joulukuusta voi tulla todella kuuma kuukausi.
8,38  DKK
Køb Epub (e-bog)
Inkl. online adgang
Udgave
Trykt sideantal11 Sider
Udgivelsesdato04 dec. 2021
Udgivet afLUST
Sprogfin
ISBN epub9788726708844
ISBN lydbog9788726709193